Thursday, 8 June 2017

Ajatuksia: Sateenkaariapina

art by wörm

Halusin jakaa teille jotain kirjoittamaani.
Joten tässä on näytelmän monologi jonka kirjoitin itsestäni.
(Perustuu nuoruuteni tositapahtumiin):

Koti on aina ollut hieman häilyväinen käsite.
Ainakin minulle, mutta olenkin häiriintynyt mitä yleisesti hyväksyttäviin sääntöihin tulee.
Ollut tai tulen aina olemaan. Yhdentekevää.
Pointtini on kuinka koin lapsuuteni. Kohtasin karun todellisuuden...
Odota. Päätäni särkee. Huh, oksettavaa aivotoimintaa.

Ala-asteella tunsin pojan, joka oli vaihtanut koulua kahdeksan kertaa ennen viidettä luokkaa. 
Poika kertoi aina tarinoita joko peikoista ja möröistä kellarista.
Tai sitten ylpeästi isänsä "bisneksistä". 
Joka kerta samalla tavalla. Jokaiselle. 
Poika muutti perheensä kanssa pois kahden vuoden päästä. Minulle ei koskaan selvinnyt mitä ne "bisnekset" olivat. Se talo on nykyään autio. Ovikin jäi auki... 
Odota. Kaikki pimeni. Näen vain mustaa. 
Minulla on jotakin silmässäni.

Naapurin nainen kuoli yksi päivä. 
Mies sen teki. 
Vei metsään ja hakkasi halolla kuoliaaksi. 
Saunassa on kuuma, mutta onneksi kalja on kylmää. 
Alkoholihan sammuttaa liekit... vai pahentaa niitä?
Naisella oli hiiltä hiuksissaan.
Kiukaasta matkustaneet.
Lapset vaihtoi koulua...
Odota. Tuo tasainen piippaus.
Minulla on jotakin korvassani.

Neuloin silloin silmät kiinni paksulla langalla. 
Sellaisella mustalla ja kiristävällä. Se ei estänyt minua kuitenkaan näkemästä. Yritin naskaleilla puhkoa korviani, mutta piikit oli liian lyhyet. Siitä vaan tuli sotkua. Ilman niitä ei kuitenkaan pääsisi ylös, jos jäihin tippuisi. 
Ai. Ymmärrän. Ei, en ole katkera vaan pikemminkin makea.
Nyt Sateenkaariapina maalaa taivaankantta aamusta yöhön. Se käyttää rohkeasti värejä. Sitä se rakastaa, vaikka pensseli ei aina kädessä pysykään.
Totuuden hetki:
Iltahämärässä on kaikkein eniten sävyjä.

No comments:

Post a Comment

Thank you for reading and commenting :) It makes us happy!